Uutisia ja ajankohtaista

Raha voitti eläinsuojelun eduskunnassa

19.06.2013

Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi kaatui tänään odotetusti eduskunnassa äänin 36 - 146. Hävisimme siis tällä kertaa, mutta toiminta turkiseläinten puolesta jatkuu.

Selvästä tappiosta huolimatta kansalaisaloitekampanja on ollut monella tavalla onnistunut: turkistarhauksen eläinsuojeluongelmat ovat nousseet julkisuuteen. Keskustelu aiheesta on saanut monet näkemään alaan liittyvät ongelmat. Vaikka suuret puolueet nyt pitivätkin rahaa tärkeämpänä kuin eläinten hyvinvointia, on paine turkisalaa kohtaan kasvanut.

Mielenosoitus turkistarhausta vastaan

12.06.2013

Eduskunta äänestää Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteesta juhannusviikolla. Kampanja huipentuu turkistarhauksen vastaiseen mielenosoitukseen tiistaina 18.6.

Nyt on aika kerääntyä yhteen ja näyttää, että Suomi vastustaa turkistarhausta!

Kokoonnumme Senaatintorilla, josta kulkue lähtee kohti Eduskuntataloa klo 11.30. Eduskunnan rappusilla kuulemme aloitteen kannattajien ja kansanedustajien puheenvuoroja.

Osallistujia kaivataan ympäri Suomen!

Uudet kuvat turkistarhoilta järkyttävät

12.06.2013

Oikeutta eläimille on tänään tuonut julkisuuteen salaa kuvattuja videoita suomalaisilta turkistarhoilta. Tarhauskielto.fi-sivustolla julkaistussa materiaalissa samoja turkistarhoja on kuvattu vuosien 2011 ja 2012 aikana.

Järkyttävät kuvat osoittavat, että eläinten pahoinvointi tarhoilla on säännönmukaista ja jatkuvaa. Puuttuvia jalkoja ja häntiä, haavoja, ienten liikakasvua, tulehtuneita silmiä ja korvia sekä käytöshäiriöitä on monella tarhalla.

Yhdellä videoista näkyy myös, miten ketut tapetaan sähköiskulla peräaukkoon ja suuhun.
 

Uusia turkisvideoita illan A-Studiossa

12.06.2013
Ketunpentu häkissä

Ylen A-studio esittää tänään keskiviikkona uusia kuvia ja videoita turkistarhoilta. Kuvat julkaistaan illalla myös osoitteessa tarhauskielto.fi.

Uudessa materiaalissa samoja turkistarhoja on kuvattu monta kertaa vuosien 2011 ja 2012 aikana. Järkyttävät kuvat osoittavat, että eläinten pahoinvointi tarhoilla on säännönmukaista ja jatkuvaa. Puuttuvia jalkoja ja häntiä, haavoja, ienten liikakasvua, tulehtuneita silmiä ja korvia sekä käytöshäiriöitä on monella tarhalla.

Performanssi sikojen puolesta Helsingissä

24.05.2013
Possupäivällinen on katettu.

Oikeutta eläimille järjesti 24.5. tempauksen sikojen puolesta. Helsingin Esplanadin puistoon katettiin päivällispöytä, jossa lautasille oli asetettu kaksi kuollutta, pientä porsasta kauniin kattauksen kera. Ohikulkijat kauhistelivat näkyä.

- Jos kuolleet porsaat pöydässä järkyttävät, kannattaa tarkastaa oma ruokapöytä, sanoo Karry Hedberg Oikeutta eläimille -yhdistyksestä. - Kärsimys ei katoa sillä että liha on pakattu sievään pakettiin tai peitelty kastikkeella ja perunamuussilla, Hedberg jatkaa.

Voitto sananvapaudelle Turun hovissa

24.05.2013

Turun hovioikeus on tänään 24.5. antanut päätöksensä sikatehtaat.fi-oikeudenkäynnissä.

Oikeutta eläimille -yhdistys on hyvillään hovioikeuden päätöksestä hylätä kaikki syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta neljää yhdistyksen aktiivia vastaan. Myös syytteet julkisrauhan rikkomisesta hylättiin lukuun ottamatta Karry Hedbergin osuutta yhdellä sikatilalla.

Hovioikeuden päätöksen mukaan sikatehtaat.fi-sivuilla oleva materiaali ei ole valheellista ja kuvien sekä sikatehtaat.fi-linkin julkaiseminen on laillista.

Subscribe to Oikeutta eläimille - uutiset