Uutisia ja ajankohtaista

Performanssi sikojen puolesta Helsingissä

24.05.2013
Possupäivällinen on katettu.

Oikeutta eläimille järjesti 24.5. tempauksen sikojen puolesta. Helsingin Esplanadin puistoon katettiin päivällispöytä, jossa lautasille oli asetettu kaksi kuollutta, pientä porsasta kauniin kattauksen kera. Ohikulkijat kauhistelivat näkyä.

- Jos kuolleet porsaat pöydässä järkyttävät, kannattaa tarkastaa oma ruokapöytä, sanoo Karry Hedberg Oikeutta eläimille -yhdistyksestä. - Kärsimys ei katoa sillä että liha on pakattu sievään pakettiin tai peitelty kastikkeella ja perunamuussilla, Hedberg jatkaa.

Voitto sananvapaudelle Turun hovissa

24.05.2013

Turun hovioikeus on tänään 24.5. antanut päätöksensä sikatehtaat.fi-oikeudenkäynnissä.

Oikeutta eläimille -yhdistys on hyvillään hovioikeuden päätöksestä hylätä kaikki syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta neljää yhdistyksen aktiivia vastaan. Myös syytteet julkisrauhan rikkomisesta hylättiin lukuun ottamatta Karry Hedbergin osuutta yhdellä sikatilalla.

Hovioikeuden päätöksen mukaan sikatehtaat.fi-sivuilla oleva materiaali ei ole valheellista ja kuvien sekä sikatehtaat.fi-linkin julkaiseminen on laillista.

Ilmainen elokuvanäytös: Meat the Truth

09.05.2013

Oikeutta eläimille -yhdistys järjestää ilmaisen elokuvanäytöksen Tampereella maanantaina 20.5.

 

Meat the Truth on dokumentti ilmastonmuutoksen ja eläinten käytön välisestä yhteydestä. Se tuo esille intensiivisen kotieläintuotannon ja osoittaa, että karjankasvatus tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin koko maailman autot, rekat, junat, laivat ja lentokoneet yhteensä.

 

Kesto: 74 minuuttia

Turkiseläinten olot järkyttävät luvattomalla tarhalla Virossa

18.04.2013
kettu

Viron television Peältnägijä-ajankohtaisohjelma on eilen illalla esittänyt salaa kuvattua videokuvaa Karjakülan turkistarhalta. Tarhan omistaa suomalainen turkisalan yritys Norcar BSB. Turkistarhan eläimillä näkyy muun muassa jalka- ja korvavammoja, häiriökäyttäytymistä, silmätulehduksia sekä avohaavoja. Kuvamateriaalin ohjelmalle toimitti eläinoikeusjärjestö Loomade Nimel. Yhdistyksen kampanjasivuille pääset tästä linkistä.

Sananvapaus koetuksella Turun hovioikeudessa

16.04.2013
kuva karrysta ja sailasta

Oikeutta eläimille -yhdistys järjestää tukitempauksen Turun hovioikeuden edessä tiistaiaamuna. Tempauksella tuetaan sikatehtaat.fi -oikeudenkäynnissä syytettyinä olevia aktivisteja, joiden oikeuskäsittely jatkuu Turun hovioikeudessa 16.–17.4.2013.

Vuonna 2009 Oikeutta eläimille julkaisi videoita ja kuvia suomalaisilta sikatiloilta. Kuvat nostattivat paljon kohua, ja eläinten huonot olot tuomittiin ministereitä ja sikateollisuutta myöten.

Koiria pelastettu koe-eläinkasvattamolta

11.04.2013

Hollantilaiselta koirakasvattamolta on vapautettu kuusi beaglea. Eläinkokeita vastustavan Anti Dierproeven Coalitie -järjestön aktivistit ovat pelastaneet koirat joutumasta julmiin eläinkokeisiin. Vapautus tehtiin avoimesti: teon jälkeen aktivistit ilmiantoivat itsensä poliisille.

Neljä hollantilaista ja yksi belgialainen eläinoikeusaktivisti ovat tällä hetkellä pidätettyinä ainakin perjantaihin asti. Koirat ovat turvassa uusissa kodeissaan, eivätkä aktivistit aio paljastaa niiden olinpaikkaa, jotta niitä ei palautettaisi kasvattamolle.

Osoita tukesi sikalakuvaajille

10.04.2013
Saila ja Karry

Onko eläintilojen dokumentoiminen ja kuvien julkituominen rangaistavaa? Oikeutta eläimille -järjestön vuonna 2009 julkaisemat kuvat ja videot suomalaisilta sikatiloilta veivät neljä aktivistia käräjäoikeuteen, missä yksi heistä tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Asian käsittely jatkui 16.-17. huhtikuuta 2013 Turun hovioikeudessa. Oikeuden päätös annetaan 4-6 viikon kuluessa.

Subscribe to Oikeutta eläimille - uutiset