|
Eläinten oikeuksille herkistyneen ihmisen eettinen vakaumus sanoo, ettei meillä ole oikeutta käyttää eläimiä tutkimusvälineinä. Toisille ei saa aiheuttaa huomattavaa kipua tai pakottaa heitä elämään ankeissa olosuhteissa. Kokeiden pitäminen vääryytenä perustuu yksinkertaisesti eläinten elämän arvostamiseen, mutta filosofisen perustan lisäksi on vakuuttavaa tuntea eläinkoetoimintaa vähän muutenkin.
Eläimillä testattavista lääkeaineista parhaimmillaankin vain 0,05 % osoittautuu ihmisillä toimivaksi. Eläinmallien epäluotettavuus tulee selkeästi esiin kun selviää, että valtaosa uusista lääkeaineista (vuosina 1976-1985 USA:ssa 52 %) joudutaan vetämään pois markkinoilta yllättävien sivuvaikutusten vuoksi, uhratuista eläimistä huolimatta. Ihmissoluviljelmien tulokset osoittavat kemikaalien myrkyllisyyden luotettavammin kuin jyrsijöillä tehdyt LD50-kokeet.
Kun käy ilmi, ettei tässä olekaan kyse valinnasta vauvojen ja koirien välillä, voi läheistensä terveydestä huolestunut äiti ottaa eläinaktivistien viestin helpommin vastaan. Tärkeääkin tietoa eläinkokeet ovat tietysti tuottaneet, mutta saatu ihmishyvinvointi on kuitenkin melko vähäistä käytettyihin resursseihin nähden.
Alkoholistirottia ja siirtogeenisiä hiiriä Animalian keväällä 2003 julkaisemasta Eläinkokeita ja vaihtoehtoja -kirjasta löytyy tiukkaa tietoa suomalaisesta koe-eläintoiminnasta, eläinten elinympäristöstä tutkimuslaitoksissa, eläinkokeiden etiikasta ja siitä, millaisia eläinkokeettomia tutkimusmenetelmiä on kehitetty. Teos ei mässäile järkyttävillä koekuvauksilla, vaikka toteaakin, että nuorilta rotilta esimerkiksi otetaan kudosnäyte leikkaamalla hännänpäästä pala ilman kipulääkitystä.
Suomessa tehtävistä erittäin tuskallisista kokeista mainitaan esimerkiksi alkoholi- ja huumetutkimus sekä hermovauriokivun tutkimus: Rotan takajalan suurin iskiashermo katkaistaan, ja eläinten reaktiot pisteytetään sen mukaan, kuinka suuren osan jalastaan ne ovat syöneet. Tämänhetkisen tiedon valossa on mahdollista, ettei hermovauriotutkimus tule lainkaan auttamaan ihmislääkkeiden kehittelyä.
Valtaosa Suomessa suoritettavista eläinkokeista on elimistön toiminnan perusmekanismien tutkimusta, jonka sovellusarvo on usein mitätön. Eläinkokeisiin käytettiin EU:n alueella vuonna 1999 noin 10 miljoonaa eläintä, Suomessa kokeisiin kulutetaan vuosittain noin 140 000 eläinyksilöä, jos kaloja ei oteta lukuun. Yhdessä kalataloudellisessa lääketutkimuksessa käytettiin vuonna 2001 yli 400 000 kalaa.
Eläinmääriä tarkastellessa huomio kiinnittyy geenimuunneltujen jyrsijöiden käyttöön. Itse kokeen vuoksi henkensä menettää 60 eläintä, mutta siirtogeenisen kannan ylläpitäminen vaatiikin 500 yksilöä. Keskushermostoa rappeuttavan sairauden tutkimiseksi voidaan esimerkiksi luoda hiirikanta, jolla esiintyy unenaikaisia kouristuskohtauksia.
EU:n vuosikymmen sitten antamat suositukset eläinten käytön puolittamisesta eivät ole toteutuneet viestin pelkästä suosituksenomaisuudesta johtuen, mutta toisaalta juuri geenitekniikan suosion vuoksi. On muun muassa asetettu tavoitteeksi mallintaa kaikki ihmisen geenit muuntogeenisissä hiirissä. Geenimuunneltujen elintarvikkeiden testaukseen taas tarvitaan vasta-aineita, joita on perinteisesti tuotettu kanien veressä, nykyisin osaa pystytään tuottamaan kananmunissa.
Kanihäkki on 30 cm korkea Viidesosa kirjasta on filosofi Elisa Aaltolan perusteellista haarukointia. Hän osoittaa vakuuttavasti, että eläinkokeiden hyväksyttävyyden ehdot eivät toteudu juuri koskaan, silloinkaan kun ilmiselvän uhrin lisäksi huomioitaisiin myös ihmisten hyvinvointi. Paradoksaalisesti, itse tutkijatkin nojaavat eläinmallien epäluotettavuuteen silloin, kun jokin tuote pitäisi vetää pois markkinoilta. Tiedekin on arvojen motivoimaa ja välinpitämätön suhtautuminen on sekin tunnetta. Aaltolan tekstissä käsitellään myös Singerin ja Reganin oikeusteorioita.
Kirja ei jätä unholaan eläinkokeiden historiaa - bonuksena on kokeiden vastustamisen historia, jota meilläkin löytyy yli sadan vuoden ajalta. Helsingin yliopiston professoria nimiteltiin vuonna 1900 "maailman häikäilemättömimmäksi tieteellisen eläinrääkkäyksen harjoittajaksi". Kirjasta on hyötyä myös sille, joka tuntee epätoivoa opiskelussa mahdollisesti vastaan tulevia eläinkoekursseja kohtaan.
Eläinkokeiden lakkauttamista odotellessa tehtäviä kokeita voitaisiin inhimillistää. Kipulääkityksen antaminen on tällä hetkellä liian vähäistä, ja koetilanteiden ulkopuolella eläimet joutuvat elämään ahtaissa, virikkeettömissä häkeissä. Koe-eläinhoitajana toiminut kirjoittaja toteaa, että osalta hoitajista puuttuu motivaatio työhönsä, minkä vuoksi lainsäädännönkin noudattaminen voi olla vajavaista. Itse hän valitsi ammatin eläinsuojelukiinnostuksen vuoksi, voihan hoitaja vaikuttaa jossain määrin eläinten olosuhteisiin.
Inhimillisiä ihmiskokeita kaivataan Miten eläinkokeiden korvaamisessa on edistytty? Yhdysvaltalainen syöpätutkimus loikkasi aimo loikan eteenpäin, kun hiiret ymmärrettiin korvata syöpäsoluviljelmillä. Aineiden molekyylirakenteisiin keskittyvät tietokonemallit auttavat seulomaan uusia lääkeaineita, vaikka rottaporras onkin Riitta Salmen mukaan edelleen tarpeen. Kemikaali- ja lääkelakikin vaativat, että uudet lääkeaineet on ainakin lopuksi testattava eläimillä tulosten varmentamiseksi.
Myrkyllisyystutkimuksissa eläinten määrää on saatu vähennettyä paljonkin, mutta viranomaiset ovat silti hyväksyneet vasta muutamia korvaavia menetelmiä. Hankaluutena on, etteivät eläinkokeet ole perustuneet tietoon kemikaalien myrkyllisyyden olennaisimmista piirteistä, joten eri menetelmien tulosten vertailu on vaikeata. Testitarpeita on monenlaisia, koska selville pitää saada aineen merkitys koko elimistölle; käytännössä tarvitaan eri testien yhdistelmiä.
Ihmispotilaiden tutkimuksessa on yhä suuri käyttämätön potentiaali, olisihan suoraan omasta lajistamme saatu informaatio pätevää. Eläimet rauhaan jättävien menetelmien hidasteita ovat tutkijoiden koulutuksessaan saamat vanhakantaiset asenteet ja taitojen puutteellisuus. Keskeisiä ongelmia ovat myös rahoituksen vähyys sekä ihmiskudoksen huono saatavuus. Jokaisen kannattaakin allekirjoittaa elin- ja kudosluovutuskortti, joita saa Juliana von Wendtin säätiöstä.
Olenko tekopyhä?
Ihmisten tulisi keskittyä sairauksien ennaltaehkäisyyn sekä lääkkeettömiin hoitoihin. Jo olemassa olevia lääkkeitä tulisi saada köyhien ihmisten ulottuville. Kemikaalien käytön kaikkinaista vähentämistä tulisi harkita, ja tiedemaailman tulisi tosissaan kääntää kurssi kohti eläinkokeiden vaihtoehtojen kehittämistä.
Vakavien sairauksien sairastajien on toisaalta tuskin järkeä tapattaa itseään siedettävällä tavalla kehitettyjä lääkehoitoja odotellessa. Eläinaktivistin kuolema ei palauttaisi elämää jo tapetuille eläimille, eikä lääkeboikotti saisi eläinkokeita loppumaan. Yhteiskuntamme eettisesti ongelmalliset toimintatavat sitovat meidät moniin "tekopyhiin" ratkaisuihin, joten poliittinen vaikuttaminen eläinoikeusliikkeessä on paikallaan. Kaikkea vaikuttamista ei voida palauttaa omaan kulutuskäyttäytymiseen.
Päivi Mattila
Kirja: Eläinkokeita ja vaihtoehtoja, Animalia 2003. 152 s.
|
Tietoa 
