Metsästäjät ovat tehokkaasti ylläpitäneet ja markkinoineet myyttejä harrastuksensa puhdashenkisyydestä, hyödyllisyydestä ja välttämättömyydestä. Metsästyksen myytit on aika rikkoa, jotta eläinten turha kärsimys saataisiin loppumaan.
Myytti 1. Nykyaikainen metsästys ei aiheuta eläimille kärsimystä Fakta Suomessa metsästetään joka vuosi noin kaksi miljoonaa eläintä, minkä lisäksi puolta miljoonaa haavoitetaan. Esimerkiksi kaikista metsästettävistä sorsista ja hanhista haavoittuu ja jää kitumaan luontoon 20-30 %.
Myös itse metsästys on erittäin stressaavaa eläimille. Suomessa on sallittua ns. heti tappavien rautojen käyttö. Käytännössä etenkään suurikokoisemmat eläimet eivät aina kuole raudoissa nopeasti ja kivuttomasti. Esimerkiksi majavat, ketut ja supikoirat saattavat kitua raudoissa kauan. Rautoihin saattaa jäädä myös rauhoitettuja eläimiä. Toisissa ansoissa eläimet jäävät häkkiin loukkuun. Periaatteessa häkit pitäisi tarkistaa kerran vuorokaudessa, mutta näin ei aina käy, vaan eläin saattaa lopulta kuolla nälkään. Kettuja saa metsästää kiistanalaisella jalkanarulla, joka on eläimen kannalta sekä fyysisesti että henkisesti erittäin kivulias pyyntimenetelmä. Hylkeitä taasen voi ampua suoraan veteen, jolloin eläin helposti haavoittuu.
Toisin kuin useassa muussa maassa, Suomessa metsästys on sallittu myös hämärällä. Tällöin esimerkiksi lintulajin tunnistus on vaikeaa ja linnun haavoittuminen on erittäin todennäköistä. Humalassa metsästyskään ei ole harvinaista.
Hirvieläinten ajo aiheuttaa niille erittäin voimakasta stressiä ja fyysistä kipua. Hirven elimistöön kertyy metsästyksen yhteydessä runsaasti maitohappoa ja lihakset voivat jopa repeytyä. Psyykkisen tuskan määrä on huomattava. Metsästys kestää normaalisti kauan - useita tunteja - ja lauhkean vyöhykkeen hirvieläimet eivät ole evoluutionsa kuluessa sopeutuneet tällaiseen pitkäkestoiseen takaa-ajoon luontaisten vihollistensa taholta. [1] Arviolta 5-10 % metsästettävistä hirvistä haavoittuu metsästyksen yhteydessä. Suomessa tämä tarkoittaa tuhansia hirviä joka vuosi.
Myytti 2. Metsästyslupien määrä päätetään ekologisesti kestävästi sekä demokraattisesti Fakta Maa- ja metsätalousministeriön riistaosasto saa vuosittain riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta kanta-arviot pyyntiluvanvaraisten riistaeläinten määristä. Tähän perustuen ministeriö lähettää riistanhoitopiireille määräykset myönnettävien pyyntilupien enimmäismääristä. Riistanhoitopiirit myöntävät pyyntiluvat. Maa- ja metsätalousministeriön riistaosasto toimii kuitenkin kiinteässä yhteistyössä Metsästäjäin keskusjärjestön kanssa, mikä tarkoittaa, että metsästäjillä itsellään on vahva sananvalta metsästystä koskeviin pyyntilupiin ja metsästyssäädöksiin.
Metsästys on viime vuosisadalla aiheuttanut Suomessa sen, että muun muassa euroopanmajavat, hirvet, ilvekset, sudet, maakotkat, vesikot, naalit ja huuhkajat ovat ajautuneet lähes sukupuuttoon. Vaikka hirvien lukumäärä on yksi tarkimmin valvotuista, on silti riistanhoitopiirin tekemät laskelmat menneet päin mäntyä ja hirviä on metsästetty liikaa. [2]
Monia Suomessa uhanalaisia ja rauhoitettuja eläimiä saa metsästää jonkin verran. Esimerkiksi saukkoja saa metsästää, jos ne haittaavat kalankasvatusta tai muuta tällaista toimintaa.[3] Euroopan komissio on antanut Suomelle virallisen huomautuksen (10.4.2001) ja perustellun lausunnon (4.9.2002) susien, ilvesten ja karhujen metsästyksestä. Komissio katsoo, että Suomessa sallitaan suden metsästys luontodirektiivin vastaisesti, koska susien suojelun taso Suomessa ei ole suotuisa ja susien metsästyslupia myönnetään säännöllisesti ilman yhteyttä erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttaviin yksilöihin. Komission mukaan on lisäksi kyseenalaista, onko karhu- ja ilveskantojen suojelun taso Suomessa suotuisa. Komissio katsoo myös, että karhun ja ilveksen metsästys ei tapahdu valikoiden, ja että metsästyslupien määrä ylittää säännöllisesti rajoitetut määrät.
Ekosysteemit voivat kärsiä ja biologinen monimuotoisuus vähenee, jos jokin eläinlaji häviää luonnosta. Luonto on vuosituhansia hoitanut eläinkantojen säätelyn itse ja ongelmia on tullut vasta ihmisen puututtua siihen. Siinä missä sudet ja muut petoeläimet saavat saaliikseen sairaita ja heikkoja yksilöitä, saattavat metsästäjät ampua komeimman sarvipäisen hirven tai urosmetson mitä metsästä löytyy. Tämä onkin saanut aikaan sen, että esimerkiksi hirven sukupuolijakauma on kieroutunut.[2] Lisäksi metsästyslakikin sanoo, että jos kaadettu hirvieläin on siten vahingoittunut tai sairas, että eläimen lihasta enemmän kuin puolet on ihmisravinnoksi kelpaamatonta, saa poliisi myöntää uuden hirvenkaatoluvan.[4] Näin ollen metsästäjiä kannustetaan ampumaan terveitä yksilöitä.
Myytti 3. Hirven metsästys on tärkeää hirvikolareiden välttämiseksi Fakta Vuonna 2002 maa- ja metsätalousministeriö antoi kaatoluvan 85 000 hirvelle, mikä on noin 32 % enemmän kuin edellisvuonna.[5] Esimerkiksi Ruotsin hirvikanta on ollut pinta-alaan suhteutettuna selvästi suurempi kuin Suomen ja pienempienkin hirvieläinten (esim. metsäkauriin) määrä on Ruotsissa moninkertainen Suomeen verrattuna.[6] Suhteutettuna Ruotsin asukasmäärään hirvieläinten aiheuttamia onnettomuuksia sattuu kuitenkin länsinaapurissa huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Tämä johtuu mm. Ruotsin hirviaitojen suurista määristä, ajotavoista ja ennen kaikkea maan tiukemmista nopeusrajoituksista.
Hirven näkökyky on sellainen, ettei se pysty erottamaan kohdetta, joka liikkuu yli 80km/h. Jos autoilijat pudottaisivat nopeutensa satasesta kahdeksankymppiin, hirvikolarit vähentyisivät puolella. Hirvien lukumäärä ei välttämättä ole verrannollinen hirvikolareiden lukumäärään. Esimerkiksi vuosina 1995-1996 hirvikolareiden määrä jatkoi vain nousemistaan, vaikka hirvien lukumäärää oli pudotettu roimasti. Syy kohonneisiin onnettomuuslukuihin löytyneekin peilistä: kasvanut liikenteen määrä ja muuttuneet ajotottumukset - kuten nousseet ajonopeudet ja riskialttiit ajotyylit - ovat pitkälti näiden lukujen takana. Niin hirvien kuin ihmisten oma liikenneturvallisuus paranisi, mikäli pyssyn piipulla osoittamisen sijaan panostettaisiin asennevalistukseen sekä pyrittäisiin yhdyskuntapoliittisella suunnittelulla vähentämään liikenteen määrää.[7] Myös hirviaitojen ja -siltojen määrää tulisi lisätä.
Ihminen ei ole ainoa hirvikantojen säätelijä nykyaikana. Hirvien määrää rajoittavat myös ravintotilanne, talven ankaruus ja taudit. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun tapetaan hirviä hirvikolareiden pelossa, tapetaan myös susia ja muita eläimiä, jotka voisivat rajoittaa hirvikantoja. Mikäli Suomessa sallittaisiin suuremmat susi- ja karhukannat, ne pitäisivät hirvien määrää osittain kurissa.
Hirvien metsästystä puolustellaan julkisuudessa yleensä hirvikolareiden määrällä. Hirviä ammutaan kuitenkin myös esimerkiksi taimikkotuhojen välttämiseksi. Nykyiseen metsätalousmalliin kuuluvat suuret tasaikäiset ja -lajiset taimikkoalat lisäävät hirvien määrää. Tehometsätaloudesta pitäisi siirtyä kohti ekologista ja luonnonmukaista metsätaloutta, jossa suuria monotonisia alueita ei esiinny. Nykyisen metsätalouden piirissä riskialttiita taimikoita
pystyttäisiin suojelemaan mm. aitaamalla.[8]
Myytti 4. Metsästäjä suo lisääntymisrauhan kaikille eläimille Fakta EU-lainsäädännön mukaan kaikille eläimille tulisi taata lisääntymisrauha.
Joillain merialueilla on sallittu luvanvaraisesti ns. kevätmetsästys eli allien, uroshaahkojen ja joidenkin muiden sorsalintujen metsästys niiden soidin- ja lisääntymisaikana.[10] Sepelkyyhkyjä metsästetään tuhansittain vielä silloin kun niillä on poikaset pesässään. Kesästä riippuen esimerkiksi tukkasotkilla saattaa olla vielä pieniä poikasia metsästyksen alkaessa. Ilveksiä ja susia metsästetään kevättalvella samoihin aikoihin kun niillä on meneillään parinmuodostukseen ja lisääntymiseen liittyviä vaiheita. Kokonaan toinen asia on vielä salametsästys, jota Suomessakin tapahtuu melko paljon. Esimerkiksi Ylä- ja Koillis-Savossa puolet tutkijoiden pannoittamista karhuista on tapettu laittomasti.[11]
Myytti 5. Metsästäjät pitävät riistanhoidolla huolta eläimistä Fakta Metsästäjien tekemä eläinten ruokinta (riistanhoito) kohdistuu vain niihin lajeihin, joita halutaan saada saaliiksi. Jotkut metsästäjät haluavat myös esimerkiksi kyhmy- ja laulujoutsenen metsästyksen sallittavaksi perustellen joutsenten "häiritsevän muita lintuja". Metsästäjät vastustavat suurpetokantojen suojelua ja kantojen vahvistumista Suomessa vaatimalla jatkuvasti lisää pyyntilupia suurpetojen, kuten suden, ilveksen ja karhun metsästykseen.
VIITTEET JA LÄHTEET:
MUITA LÄHTEITÄ:
- Metsästäjä -lehti, vuosikerrat 1995 -2002.
- Metsästys - ja Kalastus -lehti, vuosikerrat 1995-2002.
- Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, riistaosaston tiedotteet tutkimuksistaan ja riistalaskennoista, vuosilta 1995-2002.
- E.Neal & C.Cheeseman 1996, Badgers.T & AD Poyser Ltd.
- N.Dunstone 1993, The Mink, T & AD Poyser Ltd. |
|
|
|
|
Tietoa 
