Etusivu Toimintaa Ryhdy kasvissyöjäksi!
Ryhdy kasvissyöjäksi! Tulosta Sähköposti

Vähintä mitä eläinten ystävä voi tehdä, on lopettaa eläinperäisten tuotteiden käyttäminen. Se ei ole vaikeaa nykypäivänä, kun kauppojen hyllyt ovat täynnä vegaanisia tuotteita. Eläinoikeusfoorumilla ja monilla muilla sivustoilla on herkullisia vegaanisia ohjeita. Myös monia erinomaisia suomalaisia ja ulkomaalaisia vegaanisia keittokirjoja on markkinoilla.

Vegaanisessa ruokavaliossa pääsee alkuun esimerkiksi tutustumalla erilaisiin kasvissyöntisivustoihin netissä. Eläinoikeusfoorumilla on paljon tietoa vegaanisesta elämäntavasta, ja suureen osaan pääsee käsiksi rekisteröitymättömänäkin.

Vegaaniseen elämäntapaan kuuluu myös eläinperäisten vaatteiden ja muiden kulutustavaroiden välttäminen. Näihin kuuluvat mm. eläimillä testatut kosmetiikkatuotteet, nahka- ja villavaatteet, sekä itsestäänselvästi turkikset. Ekologisista syistä voi kuitenkin olla järkevää käyttää jo ostetut tuotteet loppuun. Mikäli sinulla on vanhoja turkiksia, lahjoita ne eläinoikeusjärjestöille käytettäväksi mielenosoituksissa.

Vegaaniksi alkaminen  avaa aivan uudenlaisen, rikkaita makunautintoja täynnä olevan elämäntavan, joka ennen kaikkea ei riistä yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.


Lisätietoja
 
 

Tulevat tapahtumat

Tapahtumat

Mainospalkki

Uusin OE-lehti!

Mainospalkki
Mainospalkki

Otteita sivuilta